12.7.2019

Asuntomessujen Kouvola Shop esittelee paikkakunnan osaajia

Kouvola Shop on kauppakamarin, yrittäjien ja Kouvola Innovationin yhteistyötä

Messuilta tavoitetut näytteilleasettajat ja yrittäjät viimeistelivät kohteita vielä avajaisia edeltävänä yönäkin. Kaikki olivat jo tässä vaiheessa tyytyväisiä osallistumisestaan ainutlaatuiseen tapahtumaan.


Kouvolassa 12.7. avautuneilla Asuntomessuilla on mukana runsaasti paikallisia yrityksiä. Rakentamisvaihe on työllistänyt rakennusliikkeiden lisäksi, sähkö-, putki-, lvi- ja maanrakennusyrityksiä. Viimeisimpänä mukaan ovat päässeet sisustusalan yritykset. Messuilta tavoitetut näytteilleasettajat ja yrittäjät viimeistelivät kohteita vielä avajaisia edeltävänä yönäkin. Kaikki olivat jo tässä vaiheessa tyytyväisiä osallistumisestaan ainutlaatuiseen tapahtumaan.

Kauppakamari on työskennellyt jo parin vuoden ajan Asuntomessujen kanssa. Yhteistyössä Kouvola Innovationin ja Yrittäjäjärjestöjen kanssa on messualueelle pystytetty Kouvola Shop, jossa paikalliset yritykset esittelevät tuotteitaan ja palvelujaan. Keskustan alueelle Kauppakamari on organisoinut Asematunnelin uudet matkailukohteita esittelevät mainostaulut sekä Kankaan koulun aidassa olevat banderollit yhteistyössä Kouvola Innovationin kanssa.

Kouvola Shop

Messualueella sijaitsevan Kouvola Shopin toiminnasta huolehtivat mukana olevat yrittäjät. Rakentamisen ja rakenteiden suunnittelun on toteuttanut Onnenkukko Oy:n Juha Inkinen.

IMG 20190711 125558

Kouvola Innovationin Reijo Saksa vastaa koko messuajan Kouvolasta livekuvaa lähettävän Kouvola.live -kanavan sisällöistä. Kouvola-Shopissa on ensiluokkainen kattaus paikallisten yrittäjien osaamista, kertoo matkailun asiantuntija Raija Sierman.

DSC 238

 Ville Ruuda Palvilihasta toi messuille rajatun valikoiman erikoismakkaroita. Ruuda päivystää Kouvola Shopissa vuorotellen muiden yrittäjien kanssa. Palvilihan päämyyntipiste sijaitsee Korialla vain muutaman kilometrin päässä messualueesta, joten messuvieraat pääsevät ostoksille helposti myös laajemman valikoiman ääreen.

DSC 245

 

DSC 246Voikkaalla sijaitsevan Virtakiven Saunan yrittäjä Eija Parkkinen on mukana Kouvola Shopissa. 

IMG 20190711 115732

Viljami Taimisto myhäili avajaispäivänä Kouvola Shopissa, Tykkimäen saunan pisteessä on myynnissä on erilaisia saunatuotteita.

DSC 249

DSC 252IMG 20190711 125625

 Mainostoimisto Sepeteuksen luoma graafinen messuilme näkyy mm. tyynyissä.

IMG 20190711 125615

 Kouvola Shopin viherasetelmat ovat Elimäellä sijaitsevien Mustilan taimitarhojen Jukka Reinikaisen käsialaa.

IMG 20190711 125722

 Korialla toimiva Novita on yksi Kouvola Shopin yhteistyökumppaneista. Tupsujen tekoa harjoittelee projektipäällikkö Raija Sierman Kouvola Innovationista.

IMG 20190711 125732

Messulehti jaettiin kesäkuun alussa 170 000 talouteen Kymenlaakson, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Uudenmaan ja Lahden alueilla. Lehden tuottamisesta vastaavat Kouvolan Liikemiesyhdistys, Kauppakamari ja alueen Yrittäjäjärjestöt. Lehteä on saatavilla messuilla Kouvola Shopista, Kouvolassa Sepeteuksen toimistosta ja se on luettavissa myös sähköisesti tästä linkistä 

IMG 20190711 131324Kouvola Innovation kehittämispäällikkö, markkinointi ja matkailu, Kirsi Vainio kertoi, että Visit Kouvolan esittelypisteessä on hyödynnetty mahdollisimman paljon aiemmilla matkailumessuilla olleita kalusteita ja messugrafiikkaa. Taustalla olevat julisteet ovat kouvolalaisten Jenni Emilian ja Pia Hiltusen käsialaa.

Asuntomessut ovat Kouvolassa Korian entisellä varuskunta-aluella Pioneeripuistossa 12.7.-11.8.

Kauppakamarin Asuntomessupäivää vietetään 17.7. Bussikuljetus Kotkasta on täynnä, mutta edulliseen ryhmälippuun (17€) voi liittyä tulemalla Ankkapurhan kulttuuripuistoon klo 12.00 tai kävelykatu Manskilla sijaitsevaan Viiraamoon klo 14.00. Tarkemmat tiedot ohjelmasta