if (CookieConsent::check('Analytics')) { }
20.12.2022
Tuoreimman Kymenlaakson kauppakamarin jäsenyrityksilleen toteuttaman suhdannekyselyn tulokset kertovat, että oman toimialansa tunnelmia optimistisina pitää vain 12 prosenttia yrityksistä. Yli 40 prosenttia arvioi yrityksensä kannattavuuden heikkenevän ensi vuonna. Kymenlaaksossa kannattavuuden laskua pelätään erityisesti palvelualan yrityksissä.
Yritysten arviot suhdannekehityksestä jatkoivat heikkenemistään joulukuussa toteutetussa kauppakamarikyselyssä.
Kymenlaakson yrityksistä optimistisina oman toimialansa tunnelmia piti vain 12 prosenttia (valtakunnallinen keskiarvo 20 %), kun pessimistien osuus oli yli puolet (52 prosenttia). Kymenlaaksolaisten yritysten tunnelmat ovat synkemmät kuin koko maassa keskimäärin (koko maan keskiarvo noin 40 %)
”Suhdannetilanne on kokonaisuudessa jossain määrin ristiriitainen. Työvoiman kysynnästä huolimatta oman toimialan vallitsevia tunnelmia kuvataan keskimäärin varsin pessimistisesti, mikä todennäköisesti heijastelee epävarmuutta tulevasta”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Kymenlaakson yritysten vastauksista selviää, että syinä heikkoihin tulevaisuudennäkymiin ovat muun muassa sähkön ja polttoaineiden kohonneet hinnat.
“Polttoaineiden ja energian hintojen nousu on vienyt monilta pienyrityksiltä mahdollisuuden kannattavaan toimintaan. Samanaikaisesti kaupan, polttoainetta ja energiaa myyvien yritysten ennätyssuuret voitot vievät motivaation.”
“Sähkön hinta tulee vaikuttamaan kannattavuuteen suuresti ja edellyttää erilaisia supistamistoimia.”
“Energiakriisi pelottaa.”
Joka toisessa yrityksessä pelätään kannattavuuden laskevan
Kymenlaakson vastaajista noin puolet (47,9%) uskoo kannattavuuden pysyvän ennallaan, mutta joka toinen yritys (42 prosenttia) arvioi kannattavuutensa heikkenevän ensi vuonna. Vain 10 prosenttia uskoo kannattavuuden paranemiseen.
Appelqvistin mukaan kannattavuuden lasku kertoo siitä, ettei yritysten kohtaamia laajasti nousseita tuotantokustannuksia ole erityisen helppo siirtää täysimääräisesti loppuasiakkaille. Jatkossa oman lisäpaineensa tilanteeseen tuo myös palkkakustannusten nousu.
”Yli puolet Kymenlaakson vastaajista ennakoi keskimääräisen palkkatason nousevan seuraavan puolen vuoden aikana. Odotukset palkkojen noususta ovat sikäli ymmärrettäviä, että reaalisesti palkkojen ostovoima laskee jopa historiallisen paljon, mikä tuo painetta korotuksiin”, Appelqvist sanoo.
Liikevaihdon laskua seuraavan kuuden kuukauden aikana ennakoi neljännes Kymenlaakson vastaajista. Yli puolet (65 %) uskoo liikevaihdon pysyvän ennallaan.
Kannattavuuden ja liikevaihdon kasvun osalta Kymenlaaksossa toimivien yritysten näkymät ovat valtakunnallista keskiarvoa harmaammat.
Kymenlaaksolaisten muuta maata synkemmät näkymät voivat selittyä vastaajaprofiililla. Kyselyyn vastanneista, Kymenlaaksossa toimivista yrityksistä melkein 60 prosenttia edusti palvelualoja, kun valtakunnallisesti palvelualojen osuus oli vain 34 prosenttia.
“Näyttäisi siltä, että Kymenlaaksossa kannattavuuden pelätään heikkenevän nimenomaan palvelualoilla. Tämä on vakava viesti siitä, että yrityksissä pelätään kuluttajien karsivan erilaisten palvelujen ostoja. Toivon, että kuluttajat käyttävät edelleen alueen yritysten palveluita, jotta saamme yhdessä pidettyä kymenlaaksolaisten yritysten tarjonnan monipuolisena ja työllisyyden hyvänä”, sanoo Kymenlaakson kauppakamarin toimitusjohtaja Marika Kirjavainen.
Eräs Kymenlaakson kauppakamarin kyselyyn vastanneista kommentoi tilannetta seuraavasti:
“Kuluttajien varovaisuus näkyy palveluiden ostamisen heikentymisenä, mikä osuu hotelli- ja ravintola-alaan vahvasti. Samanaikainen energiakriisi ja yleinen kustannusten nouseminen vaikeuttavat yritystoimintaa erittäin rajusti.”
Henkilöstömäärän ennakoidaan pysyvän suht ennallaan Kymenlaakson yrityksissä
Valtaosa Kymenlaakson yrityksistä (77%) uskoo henkilöstömäärän pysyvän ennallaan (valtakunnallisesti 58%). Kyselyn mukaan 12 prosenttia (vk 17%) yrityksistä ennakoi henkilöstömääränsä supistuvan seuraavan kuuden kuukauden aikana, mikä selittyy edelleen jatkuvan osaavan työvoiman saatavuusongelmista. Kymenlaakson vastaajista vain 10 prosenttia ennakoi henkilöstömäärän kasvavan, kun valtakunnallisesti henkilöstömääränsä kasvua ennakoi peräti neljännes yrityksistä.
Kymenlaakson yrityksissä eniten haittaa aiheuttaa raaka-ainepula
Kun kysyttiin, mikä on merkittävin yrityksen toimintaa rajoittava tekijä, niin Kymenlaakson yritysten vastaukset erosivat koko maan tuloksista.
Kymenlaakson vastaajien osalta suurin toimintaa rajoittavaa tekijä on raaka-aineiden ja komponenttien hintojen nousu, joka on suurin tuotannon este melkein puolella vastaajista (46%) Toiseksi eniten toimintaa rajoittaa riittämätön kysyntä (40%) ja kolmantena ammattitaitoisen työvoiman puute (33%). Kolmannes Kymenlaaksossa toimivista yrityksistä ilmoitti toiminnan rajoitteena olevan jännittyneen geopoliittisen tilanteen.
Valtakunnallisissa tuloksissa merkittävin tuotannon rajoite on yhä osaavan työvoiman saatavuus (40%). Kaksi muuta keskeisintä estettä ovat raaka-aineiden kallistuminen (39%) ja kysyntätilanteen heikentyminen (37%).
Teollisuusyritysten tilanne
Kymenlaakson teollisuusyritysten vastauksissa suurinta haittaa toiminnalle aiheuttaa tällä hetkellä raaka-ainepula ja heti seuraavana teollisuusyritysten toimintaan heijastuu jännittynyt geopoliittinen tilanne yli puolella teollisuudenalan vastaajista.
“Kannattavuus on heikko, koska kohonneita raaka-aine ja energiakustannuksia ei saa vietyä hintoihin”, kommentoi eräs teollisuuslaitoksen vastaaja.
Vienti oli Kymenlaakson teollisuusyrityksistä 44 prosentilla pysynyt yhtä suurena kuin vuonna 2021, pienentynyt viidenneksellä. Liikevaihdon uskoo pysyvän ennallaan 78 prosenttia teollisuusyrityksistä.
Kaksi kolmannesta teollisuusalan yrityksistä ilmoitti Kymenlaakson kauppakamarin kyselyssä liikevaihtonsa kasvaneen verrattuna edelliseen vuoteen.
“Hyvä uutinen on, että teollisuuden veto on pysynyt kuluneena vuonna näinkin hyvänä Kymenlaaksossa. Olemme vientivetoinen maakunta ja teollisuuden vakaa vienti tuo vakautta myös laajaan alalla toimivaan pk-sektoriin sekä luonnollisesti alueen verotuloihin. Tosin isoissa teollisuusyrityksissä vaikutukset näkyvät viiveellä”, sanoo Marika Kirjavainen Kymenlaakson kauppakamarista.
Yli puolet aikoo investoida ensi vuonnakin
Valtaosassa yrityksiä riittää silti luottoa investointien tekemiseen ensi vuonnakin. Kyselyn mukaan 58 prosenttia Kymenlaakson yrityksistä ennakoi investointiensa olevan vuonna 2023 yhtä suuret tai suuremmat kuin tänä vuonna.
27 prosenttia vastaajista arvioi kuitenkin kohonneiden korkokustannusten pienentävän ensi vuoden investointeja. Rahoituksen saatavuudessa ei ole ollut merkittävää muutosta kuluneen kuuden kuukauden aikana.
”Investointinäkymiä painaa tällä hetkellä sekä epävarmuus että rahoituksen kallistuminen ja saatavuuden heikkeneminen. Voidaan kuitenkin olla jopa tyytyväisiä siihen, että niinkin suuri osa yrityksistä kertoo investointiensa säilyvän vähintään entisellä tasolla ensi vuonna”, sanoo Appelqvist.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 7.-9.12.2022 ja siihen vastasi 1611 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kymenlaaksossa vastaajia oli 48. Lisää kyselyn tuloksia julkaistaan Talouskatsauksen julkaisun yhteydessä 20.12.2022. www.kymenlaaksonkauppakamari.fi/tapahtumat.