if (CookieConsent::check('Analytics')) { }

22.4.2021

Puoliväliriihessä kivet poistettava yritysten koronaloikan edestä

Elinkeinoelämän järjestöt

Suomalaisten yritysten pitää päästä kiihdyttämään vauhtia jo lähikuukausina, muuten maamme uhkaa jäädä jälkeen Euroopan elpyvän talouskasvun imusta, elinkeinoelämän järjestöt vaativat.


Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Keskuskauppakamari, Perheyritysten liitto ja Suomen Yrittäjät vaativat puoliväliriihessä päätöksiä uudistuksista, jotta Suomi olisi parempi ympäristö yrityksille työllistää ja investoida.

– Vaurautta ja hyvinvointia syntyy, kun yritykset investoivat ja luovat työpaikkoja. Siksi yrityksiä pitää kannustaa rakenteiden rohkealla uudistamisella. Tarvitsemme uudistusten koronaloikan, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Auli Hänninen vaatii.

Mitä paremmin yritykset pääsevät kasvun imuun, sitä paremmin myös työllisyys kohenee.

– Kaikki mahdolliset kivet on poistettava yritysten kasvun tieltä. Hallituksella on vastuu työllisyysasteen nostamisesta. Pitää toteuttaa aitoja ja vaikuttavia työmarkkinauudistuksia eikä lykätä niitä. Kehysriihi ei saa olla asioiden siirtoriihi, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Järjestöjen mielestä esimerkiksi TE-palveluiden siirto kunnille ei ole rakenteellinen työmarkkinauudistus, joka luo uusia työpaikkoja. Järjestöt ovat erittäin huolissaan mahdollisen muutoksen vaikutuksista palveluihin tilanteessa, jossa talouden kasvu kiihtyy ja eri puolilla maata on pulaa työvoimasta.

Järjestöjen mukaan hallituksen pitää toteuttaa puoliväliriihessä rakenteellisia uudistuksia, panostaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja palata kehyksiin vuonna 2022. Velkapolitiikka ei voi jatkua koronan jälkeen. Suomalainen hyvinvointimalli on uhattuna ilman uudistuksia.

Julkisia investointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen tarvitaan, mutta järjestöjen mielestä niitä ei voi rahoittaa velkaantumalla entistä enemmän.

– Hallituksen pitää kehitysriihessä varmistaa päätöksillä T&K-rahoituksen jatkuvuus. Suomen tulevaisuuden kasvu edellyttää rahoituksen kasvupolkua kohti neljän prosentin osuutta bruttokansantuotteesta. Sillä tuettaisiin ja kannustettaisiin yritysten uudistumista, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toteaa.

Velkaantumisesta ei saa tulla uutta normaalia, järjestöt varoittavat. Vastuulliseen taloudenpitoon pitää palata heti kun kokonaistilanne sen sallii.

– Hallituksen on palattava ensi vuodesta lähtien alkuperäiseen menokehykseen ja uudelleenkohdistettava varat sieltä. Pelkkä suunniteltu kestävyystiekartta vuosikymmenen loppuun ei kohenna taloutta yhdelläkään sentillä. On siirryttävä puheista tekoihin, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo.